lauantai 15. marraskuuta 2014

Komag -14 Norja

Komag, hieno pikkujoki pohjois Norjassa. Todella karu ja säitten armoilla oleva paikka Varangin niemimaalla, mutta säitten salliessa mitä erinomaisempi pikku kepillä hallittavissa oleva hieno joki. Näillä sanoilla lähdimme tutustumaan itselle tuntemattomaan paikkaan. Onneksi Jarnolle paikka oli jo ennestään tuttu, joten kaikkia ei tarvinnut opetella kantapään kautta.


 

ajoimme auton niin pitkälle kuin se oli mahdollista ja teimme sieltä sitten kävellen pistoja eri pooleille ihan ihmis paineen ja fiiliksien mukaan

 

eka ilta antoi Jarnolle makian syömäkalan, mutta muuten tapahtumat olivat suhkot vähissä. Vesi oli alhaalla, vaikkakin asento kalaa kyllä näkyi olevan paikoin hyvästi joessa
 

mielenkiintoinen paikka,josta löysimme lohi parven melkein seisovasta vedestä, yhden suuren kiven kupeesta...

 

...josta Jarno saikin viimein Santikalla, julmettua vauhtia ripaten kalan viimein hermostumaan ja ottamaan
 
paikka oli mahtava myös pinta pomperin pyyntiin ja saimmekin useita eri tilanteita ja karkuutuksia aikaiseksi...

 




ja mukavahan näitä oli pikkukepeillä ja luokilla väsytellä. Kieltämättä välillä saattoi huvittaan, kun Norskeja saattoi tulla 17 jalkasella vavalla niitä onkimaan.








yö oli aivan uskomaton, kalaa nousi pitkin ja poikin auraten. Välillä ne tuntui menevän melkein jalkojen välistä, mutteivat olleet kiinnostuneet muustako ylös menosta. Tämä olikin ainoa kerta kun kalaa oli rehellisesi menossa ylös päin.

 



Kyllä se kannattaa Jarnoakin kulettaa mukana niin pysyy ruoka kalassa ;)

 
vaikka vesi oli alhaalla ja kalat hakusella, niin kyllä se sitten palkitsi, kun ne viimein jostain löysi

 

Jarno vetäsi ässän hiasta ja laittoi kyyhky paistin tiriseen, olipa vaan melko hyvvää!

 

 

kävimme kopaseen Jäämeren suussa ekoilla pooleilla muutaman tunnin. Paikka ei antanut kalaa, mutta, pääsimme pommittamaan paria hyvän kokoista lohi parvea ihan vierestä. Sillalta pystyi näkemään parvet ja miten ne reagoivat perhoihin. Alimmassa kuvassa olikin juuri tilanne kun lohi kävi pärskäyttään perhoon!

 

kävimme tetsaamassa myös kanjoneilla, mihin menikin hyvä vaellus reitti mönkijä uralla. Jarno puhaltaa, ekat 3km tetsattu ylä ja alamäkeen ja vielä pirusti jälellä, onkohan täsä taas mitään järkee!

 

parraat paikat olivat sielläkin rauhotettuja ja sen kyllä ymmärsi, olivat vaan niin hienon näköisiä kalan koti pesiä.

 

kapeat polut pitkin jyrkänteen reunoja kulkivat kuin jossain taru sorbusten herrassa!

 

10km tetsattu, kahvin paikka ja sitten voipi aloittaa kalastuksen ;) Pinta pomperiin pamahtikin heti komea joki taimen, jota ei raaskinut edes syödä, vaan päästettiin takaisin kuljeksimaan näihin mahtaviin tunturi vesiin.
 

koko yö sitten pyydettiin pikku hiljaa palaillen leirille päin ja kyllähän se 20km tetsaus joki varressa antoikin ikimuistoisen
hienoja tilanteita ja ainakin pirun kipiöitä pohkeita :)

 


ei se aina kummoista monttua tarvinnut, mistä sitten sitä kalaa alkoi kuuluakkin jo paremmin. Tilanteen olivat erilaisiin pikkuperhoihin, santikoihin ja pompereihin



komiaa Tittiä, joka oli aivan pakko valmistaa hiuko palaksi suoraan joki varren törmällä :)

 

muutamia kaloja säilöimme kaasulla toimivaan pakastimeen, jolla saimme ne pysymään hyvänä ja tuoreena kotia asti.


...ja kala ravinnolla, liikunnalla ja hyvällä nesteytyksellä, onkin sitten tiukassa kunnossa kotio lähtiessä ;)

summarsummar.... suhkot hinnakas pikkujoeksi (50€/vrk) ja luvalla vain 3kpl lohta, joista naaraat pitää vapauttaa. Lupa max 3vrk kerrallaan, tuottaa kans hankaluuksia varsinkin ylä osille hamuaville.  Siitä huolimatta, haasteellisuudesta ja mahtavan karuista maisesemista johtuen tulee varmasti käytyä vielä toistekkin! ...ja autot sitten tiettyyn suuntaan parkkeeratessa, ettei myrsky kohalle sattuessa kippaile niitä pitkin tunturia ;)























lauantai 8. marraskuuta 2014

Finmark -14 Norja

Taas oli aika jo perinteeksi muodostuneelle Rautureissulle, Norjan mahtaville kalavesille. Reissulle oli varattuna viikko aikaa huhtikuussa ja tunturissa kuulostikin olevan vielä täysi talvi päällä.
Nousimme aamuyöstä tunturiin toivoen , että hanki vielä kantaa sen verran että saisimme kunnialla kaiken romun perille asti.



 

aamu valkeni sumussa ja paikka näytti todellakin olevan lumen peitossa. Kokeilimme lumen syvyyttä harjan varrella ja jatkkuvasti se upposi kahvoja myöten. Sovittua leirin paikkaa kaivaessa totesimme sen mahdottomaksi siinä vaiheessa kuin Akista ei enää näkynyt kun pelkkä varjo.


 
vaihdoimme paikkaa toiselle puolelle järveä ja huomasimmekin, ettei lumi tilanne ollut ihan toivoton. Leirin pystytettyä ja maittavan lounaan jälkeen olo olikin lähes täydellinen :)



tämä ei ollut pilkki teltta, vaan sitä tarkeintä aamu toimitusta varten
kokeilu mielessä oleva kasattu kupoli teltta johon rakennettiin reikulalla oleva vaneri jakkara. Hässäkkä osottautuikin vallan toimivaksi ratkaisuksi.
 reestä tehtiin myös sellainen, että siitä sai tarvittaessa otettua yhen seinän pois, jolloin siitä sai toimivan tuulisuojan kokkailuun ja muihin päivän askareisiin.
 jopas siinä maha pyöriänä ja naama muikiana pystyi jo alkaan suunnitteleen, että jokos sitä käytäs kokeileen mitäs siellä jään alla oikein tapahtuu!
 

Jarno tarkkana vemputtelemassa ja Jarihan jo näkyi soppa kalat löytävänkin, joten hyvältä näyttää!

 

Jarilla vähän eri käsitys näköpilkistä, mutta aikansa kuljailtuaan joutuikin jo tosi hommiin,
vaikka meinasikin, että Karhu ois käynyt paikalla ;)


 


Ari oikomassa ja huutelee, että jokos potut on lämpiämässä ja eihän siinä auttanut ku ruveta porukalla värkkäileen lounasta!




kokin valtakuntaa lintu perspektiivistä!

 



Akilla tilanne päällä ja kaloja tipahtelee harvakseltaan hangelle!

 



 
Kilotkin alkoivat paukkumaan pikku hiljaan päivän kuluessa, kun vain jaksoi hakea ja tehdä paljon reikiä!

 
perkkuu hommatkin oli mukavampaa ku ei palellut ja se näkyi myös fiiliksissä :)



välillä jopa helle-aaltokin kävi porottamassa ja muistuttamassa, että milloinkahan hanki kelit loppuu. Yhdessä paikassa olikin vettä jään päällä niin paljon kun polkasin hangen rikki ja kokeilin saappaalla niin ei varsi riittänyt ja kun mittasin kepillä niin oli reilu metri vettä. Eipä olisi ollut häävi kelkkaa kaivaa, jos olisi siihen rooppiin tippunut.

 




Aki ja Pekka vemputtelee ja tunnustelee milloin se vapa oikein taipuu ja...

 

...Ari ja Jari oottelee vaan sitä täydellistä aikaa ;)



Jarno vetelee fileitä suolakaloiksi!
Akilla tilanne päällä, mutta varmistus miehellä meinaa tasapaino pettää riittisellä hetkellä ;)
 

jaahas, kairan terä vaihtoo pohja kosketuksesta ja työstä ansaittu kiitos!




leiri peijaisissa meinas olla välillä melko hilpeä tunnelma:)
yhtenä aamulla käytiin lumikengillä ja ahkiolla sankassa sumussa testaan uutta järveä. Näkyvyys oli nolla ja muutaman kilometrin tetsattua navigaattoriin luottaen pääsimmekin järvelle, joka valitettavasti olikin liian matala pilkittäväksi.
 
 
Jarno löysi illasta parven, jossa oli hyvän kokoista kalaa!

 

jokunen Taimenkin aina välillä sattui joukkoon ja sitten niitä Suur rautuja niin ku Jarilla,



Akilla ja Jopilla. Kyllä se vetää miehenkö miehen melko sanattomaksi nuitten jälkeen ;)


Ari antaa neuvoja, että "haeppas isäs ja äeitees!"





ja tulos on heti sen mukanen ;)

 

Aki veteli yhen päivän tasurilla ja saikin komeita kaloja. Jopi vetelee polvihollilta!

 

mahtava päivän saalis ja kilon rikkoneita oli useita!



vejetäänpä filettä kylmäsavulle, pitäs koko olla ainakin kohillaan!




Fiilistelyä päivän päätteksi!




kyllä niistä ruodoistakin makiat sopat vielä keitteleepi :)



mökki tontut vauhdissa ja maahisiakin on ollut taas liikenteessä :)
 

Aki ja kilosta pukkaa! Olikohan tuossa läjässä yhtään alle kilosta :)

 
perkkuuta ja poseerausta!

 
monta kiloa kalaa ja lääkitystäkin välillä tarvittiin vinkassa  lumivallin kera!




niin se vaan taas viikko meni joutusasti ja kelitkin oli kuta kuinkin hyvät, paitsi viimeisenä päivänä alkoi nostattaan myrskyä ja tulimme siihen tulokseen, että oli viisain lähteä päiväseltään laskeutuunm alas tunturista.